Aihearkisto: Tiina testaa

Tiina testaa: heppa ja hiljainen metsä

Tein sunnuntaina jotain hienoa – kapusin hevosen selkään ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen! Ja se oli ihan upeaa! Rauhallinen, lumivalkea metsä, poskipäitä pureva pakkanen ja hankeen tallattuja polkuja tarpova hevonen. Ei ole ollenkaan puppua, että eläimet ja luonto saavat mielen pysymään tiukemmin nykyhetkessä. Metsässä kaikki muu tuntui unohtuvan. En keskittynyt mihinkään muuhun kuin hevosen käyntiin, ylitettäviin ojiin, väisteltäviin oksiin ja hankeen humpsahteleviin kavioihin.

En ole kiinnostunut ratsastuksesta suorittamismielessä: sain siitä nuorena tyttönä tarpeekseni. Vaihdoin silloin tallille, jossa tärkeää ei ollutkaan askelkuviot ja hypittävät esteet, vaan yhteys hevosen ja ihmisen välillä. Palasin samaan paikkaan eilen, rapsuttelemaan laitumelle vanhoja heppatuttuja ja itselleni uusia kavereita. Kuvittelin ennakkoon jännittäväni kovasti, mutta yllätyksekseni olo olikin mukava ja rento. Hevosen selässä tuntui kodikkaalta.

talvimaisema4 talvimaisema

Minulle sanottiin, että ensin pitää oppia hyväksi matkustajaksi. Ettei ole kiire minnekään. Ja minnepä olisi? Elämä on nyt. Miten paljon helpompi se oli muistaa hevosen selässä keskellä hiljaista metsää, jäniksen jälkiä nietoksista seuraten.

Heppapäivän vaikutus mielialaan oli välitön. Ratsastuksen jälkeen olin täynnä energiaa, päivä oli suoraan sanoen voimauttava! Juotiin kahvit ja rapsuteltiin koiria, puhuttiin eläimistä ja oman ruoan kasvattamisesta, huomasin haaveilevani kirkkain silmin ja taisin hymyillä koko ajomatkan takaisin kotiin. Reisilihaksissakin tuntui, taisi ottaa eri paikasta kuin kävely tai salitreeni.

Kyllä metsään kannattaa mennä. Kävellen tai hiihtämällä, koirien kanssa tai ilman. Kevättalven aurinko saa olon voimakkaaksi ja ajatukset selkeiksi. Mutta hevosen selkään – sinne minä haluan uudestaan.

talvimaisema2 talvimaisema3

(kuvat: w-i-n-t-e-r.tumblr – ensi kerralla otan oman kameran mukaan!)

Mainokset

Tiina testaa: virtuaalispinning

Eikö sitä sanota että matkiminen on ihailun puhtain muoto? Kuuntelen nimittäin radiota melko harvoin, mutta joitakin kertoja kohdalle on osunut NRJ ja Tuija Pehkonen, ja etenkin ohjelman Tuija testaa -osuus, joka on aivan ihana! Olen itsekin haaveillut siitä, miten ihanaa olisi rohkeasti mennä ja testata itselleen tuiki tuntemattomia asioita (etenkin liikuntalajeja – mulla on uimisen lisäksi oma laji vähän hakusassa). Ajattelin siis perustaa blogiini Tiina testaa -kategorian, joka toivottavasti innostaa minua kokeilemaan uusia juttuja ennakkoluulottamasti ja sitten raportoimaan niistä tänne. Ideasta ja innostuksesta kiitos siis NRJ:n puolelle!

Ensimmäinen testaukseni oli kenties melko helppo – värväsin siskoni ja hyvän ystäväni kokeilemaan virtuaalispinningiä kanssani, sillä ihan meidän naapurissa on kuntosali, jossa oli ilmaiset tutustumispäivät uusille asiakkaille. Vasta Ouluun muuttaneina sopiva kuntosali on muutenkin ollut mietinnässä, joten tällainen mahdollisuus tuli kuin tilauksesta!

Olen kokeillut spinningiä aikaisemminkin. Ihan elävän ohjaajan kanssa, sellaisen joka huutaa kilpaa kauittimista jytäävien hittikappaleiden kanssa salissa, joka on tupaten täynnä innosta puhkuvia naisia. Nyt tilanne oli kuitenkin eri: meidät saatettiin saliin, jonka lattialle oli aseteltu siististi kolme pyörää rinnakkain kohtaamaan valkokangasta. Näky oli sinänsä surkuhupaisa, mutta siitä viis, me tietenkin kipusimme pyöriemme selkään ja aloimme polkea näytöltä tulevien ohjeiden avustuksella. Siellä jonkin sortin pyöräilytiimi polki Kalifornian Orange Countyssa, ja samaa reittiä mekin sitten kuvittelimme vispaavamme. Välillä kankaalle lätkäistiin tietoiskuja Orange Countysta, pystyi siinä hikoilun ohessa vähän sivistämään itseä.

En sano että virtuaalispinning olisi ollut kokemuksena täysin susi, kyllä siinä hien sai pintaan, mutta pakko se on myöntää, että työ pysyy helpommin tehokkaampana kun edessä polkee oikea ohjaaja, joka piiskaa kovempiin suorituksiin. Tässä motivaatio pitää löytyä itsestä, sillä onhan se helpompi lepsuilla, kun ei huhki valvovan silmän alla! Sisko siinä heitti, että ensi kerralle pitää ladata ipodiin tenhoavaa musaa ja ottaa se mukaan. Niinpä. Videolla pyörivä musiikki oli aika vaimeaa, eikä vienyt mukaansa.

Kyllä mua taitaa siis normaali spinning innostaa enemmän, vaikka tämäkin kokemus oli mukava kavereiden kanssa yhdessä tehdessä. Mutta tässäpä painava syy lähteä kyseiselle salille uudestaan: se sijaitsee oikeasti muutaman sadan metrin päässä asunnostamme. Enää ei voi vedota siihen, ettei jaksa lähteä salille ja ettei tällaisessa pakkasessa tarkene edes autoon kävelle, kun sinne oikeasti kipittää minuutissa tai kahdessa! Tässä on tietenkin ollut tarkoitus vähän parantaa kuntoa ja tiputtaa vielä kiloja, joten niinhän siinä kävi, että minä ja sisko sitten ostettiin 6 kuukauden salikortit heti kerralla. Virtuaalispinningin lisäksi sali tarjoaa ohjattua kahvakuulailua sekä perussalin, mutta sokerina pohjalla on kolme ensimmäistä salikertaa ohjaajan kanssa, ja siinä sitten rakennetaan sopiva treeniohjelma kummallekin. Ensi viikosta tulee hikinen!

Niin että nyt kun törmäätte minuun kaupungilla tai muualla, niin saa kysellä ja piikitellä että onkos tullut käytyä salilla. Olis nimittäin tarkoitus alkaa ulkoiluttaa näitä kavereita vähän ahkerammin:

Image

Seuraavaksi ollaan puhuttu avantouinnista, ja jotain tanssiakin olisi kiva kokeilla, vaikka olenkin aina ollut ihan tolkuttoman huono kaikessa, mihin liittyy rytmitajua tai musikaalisia taitoja. Nähtäväksi jää miten tämän tytön käy!