Adoptioprosessin loppukiri

Ihan ensimmäisessä blogipostauksessani tulin sanoneeksi, että tänne on tulossa juttua koiran adoptoinnista ja sittemmin koulutuksesta. Vihdoinkin noiden juttujen aika on käsillä! Tähän mennessä ei ole ollut paljoa kerrottavaa, sillä vaikka adoptioprosessi lähti käyntiin jo marraskuun lopulla, on kuukaudet sen jälkeen olleet lähinnä odottelua ja lentokaverin metsästystä. Mikä, ikävä kyllä, tuotti melkoista päänvaivaa pidemmän aikaa.

Tänään sähköpostiin kuitenkin kilahti iloinen viesti, sillä näyttää siltä, että pikku-Nora on vihdoin valmis saapumaan Suomeen!

Koira olisi ollut mahdollista lähettää yksin rahtina, mutta sekä minusta että koiratarhan työntekijöistä tuntui paremmalta vaihtoehdolta hankkia lentokummi, joka huolehtisi koiran Thaimaasta Suomeen ja luovuttaisi sen minulle Helsinki-Vantaalla. Muutamia vapaaehtoisia apureita näiden kuukausien aikana ehtikin ilmestyä, kunnes jokainen heistä karsiutui jostakin syystä pois. Lento olikin liian aikainen; Nora saikin uudet antibiootit ja joutui jäämään pidemmäksi aikaa tarhalle; vapaaehtoinen ei saanutkaan järkättyä jatkolentoa sopimaan koiran vaatimiin aikatauluihin.

Nyt odotukset on kuitenkin korkealla, sillä uusin avulias herrasmies on saapumassa Suomeen 23. toukokuuta, lentokoneessa on tilaa koiralle ja kaikki vaikuttaa muutenkin menevän mallikkaasti.

Vaikka tämän paperin kirjoittamisesta on jo yli viisi kuukautta, alkaa jännitys kipristellä vatsanpohjassa taas!

noranadoptiopaperit

Niinhän sitä kuitenkin sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Enkä minä ole ainoa, joka on tätä tapausta joutunut odottamaan: Nora itse saapui koiratarhalle jo heinäkuussa 2012. Tyttö oli ollut matkalla teuraaksi, kunnes koiria kuljettanut rekka oli saatu kiinni ja koirat vapautettua. Nora oli yksi onnekkaista, hyväkuntoisista koirista, jotka pääsivät koiratarhoille hoitoon. Nora matkusti muutaman muun koiran kanssa Chiang Maihin Care For Dogs-tarhalle. Siellä se synnytti heti viisi pentua, joista jokainen adoptoitiin.

Minulle, eikä kenelläkään muulla, ole aavistusta Noran aikaisemmasta elämästä ennen liharekkaan päätymistä. Se on saattanut yhtä hyvin olla katukoira kuin jonkun lemmikkikin – teuraaksi menevät koirat yleensä napsitaan teiden varsilta tai varastetaan kyytiin. Tältä Nora näytti synnytyksen jälkeen koiratarhalla ollessaan:

norapienoinen

Kun tapasin Noran, se oli ehtinyt olla koiratarhalla jo muutaman kuukauden. Noran hapsuinen, harvahko karvapeite näytti vähän huvittavalta, mutta siinä vaiheessa en ollutkaan nähnyt aikaisempia kuvia turkin laadusta – ero on huima, kuten yleisilmeessä muutenkin. Tältä Nora näyttikin marraskuussa, kun pysähdyin lenkillä ottamaan siitä kuvaa:

norakulta

Vietin koiratarhalla yhteensä kolme viikkoa, mikä oli ihan kelpo aika tutustua uuteen perheenjäseneen. Vaikka puuhasin paljon muidenkin koirien kanssa (niitä kun tarhalla oli satakunta), ehti Noran kanssa hyvin lenkkeillä, leikkiä ja muutenkin tutustella. Pestä ja poistella punkkeja, joita tarhalla vilisi.

norankanssa

Kaksi viikkoa ja kaksi päivää ei tunnu enää ollenkaan hullummalta ajalta odottaa omaa kullannuppua. Ennen Noran saapumista tekemistä on vielä paljon. Pitää lähteä mm. kauppareissulle hakemaan tytölle omaa punkkaa, pantaa, hihnaa ja ensimmäistä ikiomaa lelua. Vihdoinkin voin lähteä tekemään näitä hommia – nyt tästä jutusta on oikeasti tulossa totta.

Mainokset

3 thoughts on “Adoptioprosessin loppukiri

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s